Koulutusvientiin vauhtia OKM:n tiekartalla ja uudella yhteistyöjärjestöllä FIEDU:lla

Jonna Holopainen, projektikoordinaattori

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiistaina 15. maaliskuuta suomalaisen koulutusviennin vauhdittamiseksi tiekartan, jonka tekemiseen myös ammatillisen koulutuksen viennin edistämisen hanke on aktiivisesti osallistunut. Tiekarttaan on kerätty vuosina 2016-2019 tehtäviä toimenpiteitä, joilla koulutusvientiä vauhditetaan. Koulutusviennin toimijoiden liikevaihtoa on tavoitteena kasvattaa kolmanneksella vuoteen 2018 mennessä.

Tiekartta tekee näkyväksi tukitoimet, joilla pyritään kasvattamaan koulutusvientiä. Tukitoimien tavoitteena on luoda vireä koulutusviennin ekosysteemi, joka vahvistaa suomalaisen koulutusosaamisen tuotteistamista, yksityisen ja julkaisen sektorin kumppanuuksia, karsii lainsäädännöllisiä esteitä sekä kehittää julkisia rahoitusinstrumentteja koulutusviennin tarpeisiin. Tiekartan mukaan vielä tänä vuonna mm. tuotteistetaan koulutuspalveluja, kootaan julkisia palvelumalleja sekä vahvistetaan verkostoja.

Tiekartta lupaa hyvää toisen asteen ammatilliselle koulutusviennille: seuraavana ministeriön työlistalla on valmistella lakimuutosta, joka mahdollistaa ammatillisten näyttötutkintojen viennin. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen asettaa toiseen asteen koulutusviennin esteiden purkamiseksi työryhmän, joka mm. karsii lainsäädännöllisiä esteitä sekä selvittää uusien rahoitusinstrumenttien käyttöönottamista, jotta vientikokeilut saadaan käyntiin jo kesällä.

Tiistaina aukesi myös uuden koulutusviennin yhteistyöjärjestön Finnish International Education Associationin (FIEDU) internet-sivut. Yhdistys on syntynyt hankkeessa esiin nousseesta tarpeesta yhteiselle koulutusvientitoimijalle. FIEDUn jäseneksi voivat hakea kaikki koulutusvientiä harjoittavat toimijat, joten se on niin kaikki koulutusasteet yhteen kokoava kuin alansa mukana alati kasvava yhdistys.

Yhdistys edustaa jäseniään koulutusvientiä koskevissa kysymyksissä ja tukee jäsentensä toimintaa rakentamalla suomalaisen kansainvälisen koulutuksen brändiä. FIEDU edistää jäsentensä verkostoitumista kansallisesti ja kansainvälisesti. Lisäksi se edistää koulutusvientiin liittyvää tutkimus-, kehittämis- ja julkaisutoimintaa sekä tiedotus- ja koulutustoimintaa.

Hanke jatkaa työtään vielä kesäkuun loppuun saakka; yhdistyksen on määrä jatkaa hankkeen aloittamaa työtä hankkeen päätyttyä. Yhdistyksen internet-sivut on avattu osoitteessa www.fiedu.fi. Sivuilta löytyy lisätietoa yhdistyksestä ja siihen liittymisestä.

 

OKM:n tiedote: Koulutusvientiin vauhtia yhteisellä tiekartalla – ammatillisen koulutuksen uudet vientikokeilut käyntiin kesällä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *